sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Suomalainen homeharhautus biosideilla -viranomaisten tuella ja lasten terveyden hinnalla

Jälleen löytyi yksi asia, josta suomalainen media ei hiiskahda halaistua sanaa: biosidit. Biosidit ovat eliöntorjunta-aineita, jotka kemiallisesti tai biologisesti tuhoavat tai torjuvat vahingollisia eliöitä. Biosidien käyttö on jo vuodesta 2006 lähtien rajattu vain tarkoin määriteltyihin tarkoituksiin koko EU:n alueella (1).

Päiväkodit ja sairaalat kuorrutetaan myrkkykerroksella

Biosideja käytetään mm. desinfiointiaineina ja hyönteistorjunnassa. Suomessa rakennusten sisätilojen "puhdistamiseen" käytetään supermyrkyllisiä guanidiinibiosideja (mm. PHMG ja PMHB) joko yksinään tai pesuaineisiin sekoitettuna. Käsittelyjä markkinoidaan puhdistamisena, vaikka todellisuudessa mitään puhdistumista ei tapahdu. Likaa tai mikrobikasvustoja ei todellisuudessa irroteta tai poisteta. Harhauttavasti näistä menetelmistä käytetään mm. termejä "savusumu", "kylmäsavu" tai "kuivasumutus". Mikä järkyttävintä, näitä käsittelyjä tehdään säännönmukaisesti niin julkisissa tiloissa kuin yksityisissä asunnoissakin. Tämä on aivan tavallista mm. päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja kuntosaleilla. (2)




Guanidiinibiosidit eivät hajoa

Guanidiinibiosidit jäävät käsittelyn jälkeen pysyvästi pinnoille. Ne ovat biohajoamattomia, pitkävaikutteisia myrkkyjä. Ne aiheuttavat sekä välittömiä myrkytysoireita että monia muita oireita, mm. hengitys-, iho- ja limakalvoärsytystä. Esimerkiksi rottakokeessa, jossa tutkittiin PMHB:ta, hengitysilman pitoisuudella 26ug/l rotista 50% kuoli kuudessa tunnissa. Myös aineen joutuminen kehoon suun tai ihon kautta on tappavaa. Pidempiaikainen altistus PMHB:lle aiheuttaa mm. hengitysteiden ja keuhkojen tulehdusta ja vaurioita, monentyyppisiä syöpiä, monikemikaaliherkistymistä ja silmävaurioita. (3)

EU-direktiiviä ei noudateta

Biosididirektiivi (4) määrittelee tarkasti, missä tapauksissa näitä aineita voidaan käyttää. Nämä ovat kaikki sellaisia tilanteita, joissa altistujina ovat aikuiset ammattilaiset, jotka osaavat suojautua asianmukaisesti. Listalla ei mainita yhtään sisätilaa, jossa altistujina saisivat olla lapset. Vaikka Suomi on melkeinpä kaikessa muussa EU:n mallioppilas, tässä kohtaa Suomen viranomaiset (Tukes) ovat päättäneet tulkita direktiiviä ja asetusta vapaamielisesti sallimalla myrkkykäsittelyt vapaasti tehtäväksi niin päiväkodeissa kuin kouluissa (2). 



Biosidikäsittely tekee hometalosta entistä vaarallisemman

Oivallinen tilanne käyttää biosideja on rakennuksen homevaurio, jota ei haluta tai voida korjata. Tehdään tarpeeksi raju käsittely näillä myrkyillä ja sen jälkeen voidaankin esitellä kunnan terveysviranomaiselle "todiste" tilan puhtaudesta, kun viljelymaljoissa ei enää kasvakaan kosteusvauriomikrobeja. Mutta kukaan ei vaivaudu kertomaan tilojen käyttäjille, että ensinnäkään käsittely ei poista alkuperäisten vauriomikrobien tuottamia toksiineja (eli myrkkyjä) ja toisekseen, käsittelyn jälkeen siellä on vielä vaarallisempia aineita, ja nyt vieläpä pysyvästi. Kyseisen käytännön seurauksena kiinteistön mahdollisten vaurioiden todellinen etsintä ja niiden korjaaminen jätetään tekemättä tai tehdään vain osittain. Juuri tällaisia tapauksia on tiedossa paljon ja myös Valvira on ottanut niihin ehdottoman kielteisen kannan. 


On tärkeää ymmärtää, että homevauriotalon asukkaille oireita eivät aiheuta itse homeet vaan niiden erittämät toksiinit. Siksi biosidikalvon levittäminen homeen päälle ei riitä. Toksiinit pitää poistaa rakenteista eli saastuneet osat täytyy rakentaa uudelleen. Ei myöskään tiedetä, mikä on biosidien ja hometoksiinien yhteisvaikutus. Yleensä kemikaalien ja toksiinien yhteisvaikutukset ovat synergistisiä eli yhdessä ne ovat vaarallisempia kuin kumpikaan olisi yksinään.

Kaiken lisäksi yksikään tutkimus ei ole osoittanut, että biosidikäsittely vähentäisi kosteusvaurioisen rakennuksen aiheuttamia terveyshaittoja millään tavoin (2). 



  
Tarttiskoos tehrä jotain?
 
Suomi noudattaa piinallisen, jopa naurettavan tarkasti jokaista älyvapaintakin EU-direktiiviä. Kun on kysymys lastemme, vanhustemme, meidän kaikkien terveydestä, direktiiveistä ei välitetäkään paskan vertaa. Kysymys kuuluu: sallimmeko äärimmäisen vaarallisten myrkkyjen jatkuvan käytön kaikkialla ympäristössämme  nostamatta asiasta minkäänlaista meteliä?


(1) http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=198916&lan=FI

(2) Luento 2.11.2012: "Kosteusvaurioiden mikrobiologiaa ja toksikologiaa", Mirja Salkinoja-Salonen, PhD, tutkimusjohtaja, Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos

(3) http://www.echa.europa.eu/documents/10162/a610d251-0d50-4fa9-ba0e-4fb814c58188

(4) http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:1998:123:0001:0063:EN:PDF

Päivitys 10.12.2012: Tukes on näemmä vihdoin ryhdistäytynyt ja antoi tiedotteen jossa varoittaa "ihmisille vaarallisista homeenestoaineista":

http://yle.fi/uutiset/tukes_varoittaa_ihmisille_vaarallisista_homeenestoaineista/6409997



http://www.flickr.com/photos/16533652@N00/35021936/

http://www.flickr.com/photos/arandall/387248591/in/photostream/

maanantai 29. lokakuuta 2012

Miksi kuntajytky jäi odotettua vaisummaksi?

Ensinnäkin on syytä palauttaa persufoobikot maan pinnalle. Jos vaaleissa kaikkien muiden puolueiden kannatus laskee (paitsi yhdellä eli RKP:llä pysyy ennallaan) ja persuilla 2,5-kertaistuu, on täysin selvää, että vaalien ainoa voittaja on Perussuomalaiset. Silti, jotenkin pettynyt olo vaaleista jäi. Vielä muutama kuukausi ennen vaaleja pidin realistisena n. 10-12% kannatusta, mutta galluppien myötä aloin (kuten moni muukin) vähitellen odottaa isompaa jytkäystä.

Kannatus nousi 7%, silti ei paljon naurata...

Kaikesta huolimatta tulos oli odotettavissa

Mikäli persut olisivat oikeasti populistinen puolue, äänien kahminta olisi ollut varsin helppoa. Kaupunkien ja kylien toreille olisi laitettu äijiä huutamaan megafoniin, että "persut sanovat: ehdoton ei kuntaliitoksille". On täysin varmaa, että äänisaalis olisi noussut 1-3% jo pelkästään tiukalla kuntaliitosten vastustamisella. Syistä, joita en ymmärrä enkä tiedä, näin ei tehty, ei ainakaan riittävästi. Näytti siltä, että Soini esikuntineen on (ainakin varovaisesti) kuntaliitosten kannalla.


Keskustalla oli vaihtoehto


Persujen ongelma kuntavaaleissa oli kampanjan yleinen lepsuus. Sivusta on tietysti helppo arvostella. Kenttäväki teki taatusti parhaansa. Silti on pakko todeta, että olihan keskustalla aivan eri luokan panostaminen vaaleissa kuin PS:llä. Jotenkin tuntui, että persut luottivat vaalivoiton tulevan pelkästään sillä, että saadaan tarpeeksi ehdokkaita. Keskustalla oli selkeä (tai ainakin siltä vaikutti) vaihtoehto hallituksen kuntaliitoksille lyötäväksi pöytään vaaliväittelyissä. Jos PS:llä vaihtoehto oli, ainakaan itselleni se ei tullut täysin selväksi.


Rautalangasta vääntäen: persut ja kepu kilpailivat näissä vaaleissa samasta äänestäjäporukasta. Näistä ylivoimainen enemmistö vastustaa kuntaliitoksia. Kepu teki kaikin tavoin selväksi, että kuntaliitoksia vastustetaan (ainakin ennen vaaleja) veren maku suussa ja viimeiseen asti. Persut eivät ottaneet asiaan oikeastaan mitään kantaa. Epävarmat äänestäjät siirtyivät luonnollisesti Keskustan leiriin. Vain persu-äänestäjien nk. kova ydin jäi jäljelle.


Persu-kannattajia yhdistävä asia on EU-vastaisuus


Kuntavaalit eivät muutenkaan ole PS:n ominta aluetta. Kannattajat ovat varsin heterogeeninen ryhmä. Vähän kärjistäen voitaneen todeta, että ainoa asia, josta kaikki ovat samaa mieltä, on EU:n vastustaminen. Valtaosa halunnee myös muutoksia maahanmuuttopolitiikkaan. Silti on paljon persuja, joita asia ei liikuta millään tavalla. Muissa asioissa mielipiteet jo vaihtelevatkin laidasta laitaan. Rehellistä ja suoraselkäistä politiikkaa halutaan. Ennätyksellisen nopeasti kasvaneessa puolueessa kukaan ei vaan oikein tunnu tietävän, millaista sen tarkalleen tulisi olla. Koska vaaleista ei ymmärrettävistä syistä saatu väännettyä EU- vaaleja, moni äänestäjä yksinkertaisesti jäi vaalipäivänä kotiin.


Ehdokasasettelu


Jos tarkastellaan otsikon kysymystä, miksi jytky oli pienempi kuin odotettiin, ehdokasasettelu on yksi avaintekijöistä. Persuilla ei ole käytännössä lainkaan julkkisehdokkaita. Valtakunnan kymmenen ääniharavan joukossa on mm. sellaisia nimiä kuin Jaana Pelkonen ja Maria Guzenina-Richardson. Moni  täyspäinen ihmetteli jo aikoinaan eduskuntavaaleissa, että miten ihmeessä kumpikaan edellä mainituista edes pääsi eduskuntaan. Kuntavaaleissa he ovat ääniharavia. Tuskin kukaan edes leikillään väittää, että se johtuu heidän pätevyydestään.


Äänestäjäkunnasta hyvin suuri osa ei tiedä politiikasta mitään. Äänestämässä käydään velvollisuudesta ja ehdokkaaksi käytännön syistä valikoituu tuttu naama telkkarista tai lehdistä, koska silloin ehdokkaasta tiedetään edes jotain. Eli julkkisehdokkaiden puute on kansalaisten kannalta hyvä asia (harva julkkis on oikeasti pätevä poliitikko), mutta puolueen kannalta huonompi juttu.


Sosiaalinen media -persun painajainen?


Itse en todellakaan ole innostunut Facebookista tai Twittereistä yms. Siitä huolimatta hyvin iso osa äänestäjistä on. En nyt väitä, että eläkeläisehdokkaan pitäisi opetella twiittaamaan, mutta jokaisella ehdokkaalla tulisi olla vähintään omat nettisivut. Ja sivuilta tulisi selvitä kuntavaaliehdokkaan kanta oman paikkakuntansa tärkeimpiin asioihin. Kun menin oman kuntani Perussuomalaisten sivuille etsimään sopivaa ehdokasta, ainoastaan yhdellä oli omat nettisivut. Muista oli nähtävillä valokuva, nimi ja ammatti. Eli siinä sitten valitsin henkilöä hoitamaan asioitani seuraavat neljä vuotta pelkän valokuvan perusteella.
 

Tiedän hyvin, että monikin suostui ehdokkaaksi vastentahtoisesti, velvollisuudentunnosta, tyyliin ”jonkun tämäkin on tehtävä”. Silti puolueen paikallisten johtohenkilöiden tehtävänä olisi opastaa ja auttaa ehdokkaita laatimaan edes jonkinlaiset nettisivut. Panostukseen nähden valtuustopaikkojen nelinkertaistaminen oli oman kuntani persuilta huippusaavutus. Sanoisin lonkalta, että jos sivuilta olisi selvinnyt edes pari asiaa, joita ehdokkaat ajavat, paikkoja olisi tullut vähintään kaksi lisää.

Arhinmäelle terveisiä

 
Jotenkin alkoi nyppiä Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen uhoaminen: ”Jytky suli jöötiksi”. Paavolle ja hänen faneilleen tiedoksi: persuilla on valtakunnallisesti enemmän kunnanvaltuutettuja kuin Vihreillä ja Vasemmistoliitolla yhteensä. Perussuomalaiset saivat 752 valtuutettua lisää, paljonkos muille puolueille tuli lisäpaikkoja? Ai niin, ei yhtään. Edelleen mainittakoon, että PS:n 7% nousu kannatuksessa on miltei yhtä suuri kuin Vasemmistoliiton kannatus kokonaisuudessaan. Puolueella on myös edelleen 39 kansanedustajaa, Vasemmistoliitolla 12.


Myös Kataisen ylenpalttinen euforia vaali-iltana oli lähinnä koomista. Mies näytti 11-vuotiaalta pojalta, joka on juuri nähnyt saunan ikkunasta serkkutyttönsä tissit, vaikka oman puolueen kannatus on juuri pudonnut 1,6%. Näyttää siltä, että jos persujen kannatuksen nousu on vaaleissa alle kolminkertaistunut, kaikki muut puolueet katsovat voittaneensa vaalit.




Hätä ei ole tämän näköinen

Olen sanonut ennenkin, että EU on ongelma- automaatti, joka jatkuvasti kiihdyttää toimintaansa. Siinä vaiheessa, kun hyväuskoisimmallekin hölmölle selviää, minkälaiseen suohon vanhat puolueet ovat meidät upottaneet seuraaviksi vuosikymmeniksi, alkaa protestimieliala nousta. Voi olla, että jo EU- vaaleissa jysähtää kunnolla. Siitä huolimatta tai juuri siksi tapahtunut oli terveellinen muistutus PS:n johtohenkilöille. Jytkyjä ei tule kuin liukuhihnalta automaattisesti. Puolueen tulee tulevaisuudessa selkiyttää sanomansa niin, että jokainen kuulija tajuaa, mitkä ovat sen tavoitteet. Pelkkä asioiden vastustaminen tarjoaa muille puolueille aivan liian helpon tavan puolustautua (vaikka väärässä ovatkin). Pikkuhiljaa pitää alkaa myös löytyä vaihtoehtoisia tapoja hoitaa asiat ja ne on kyettävä esittämään uskottavalla tavalla. Ikävä kyllä, kaikella kunnioituksella, on pakko todeta tämäkin asia: Perussuomalaisilla on riveissään aivan liian vähän sanavalmiita poliitikkoja. Väistämättä tulee vielä aika, jolloin Soini vetäytyy puolueen johtotehtävistä. Olisi jo korkea aika aloittaa kouluttamaan mahdollisia seuraajia, jotka osaavat asiansa. On ymmärrettävää, jossakin määrin jopa viehättävää, että pystymetsästä suoraan kansanedustajiksi nousseet herrat ja rouvat ilmaisevat itseään karkean rehellisesti. Jossakin vaiheessa takeltelun ja hapuilun on kuitenkin loputtava. Pitäisi kiireesti löytää muutama sanavalmis henkilö, jotka tarvittaessa kykenevät hoitamaan esim. vaaliväittelyn, mikäli Soini on estynyt.


Persut jyräsivät kunnissa mukaan päätöksentekoon


Joka tapauksessa PS nousi yli sadassa kunnassa kolmen suurimman joukkoon. Nyt on näytön paikka. Periaatteista on edelleen pidettävä kiinni ja lupaukset pidettävä. Valitettavasti kompromissejakin on pakko oppia tekemään. Perussuomalaiset ovat voittaneet kahdet vaalit peräkkäin (presidentinvaaleja ei lasketa). Tästä on hyvä jatkaa.


P.S Media ja muut puolueet antavat ymmärtää että Perussuomalaiset olisivat hävinneet vaalit. Alla olevasta grafiikasta voi jokainen tehdä omat päätelmänsä:

Puolueiden kannatusmuutokset vuoden 2012 kunnallisvaaleissa 

lauantai 29. syyskuuta 2012

Ksenoestrogeeni, mielensäpahoittajien valtakunnan moottori

Tuntuuko sinustakin, että suomalaiset loukkaantuvat nykyään aivan naurettavista asioista? Väitän, että jos poliitikko olisi kymmenen vuotta sitten sanonut Olli Rehniä "Brysselin Bobrikoviksi", asiasta tuskin olisi noussut mitään haloota saatikka skandaalia. Tuskin kukaan itseään pätevänä journalistina pitävä olisi myöskään siihen aikaan kehdannut nostattaa Helena Erosen hihamerkki -pakinasta noussutta naurettavaa kohua. Kun Aamulehdestä lukee vaikka toimittaja Martti Mörttisen nyyhkytystä, tulee mieleen, että onko hän krapuloissaan palkannut teini-ikäisen sukulaistyttönsä vuodattamaan murrosikäisen tuskaansa paperille. Haluamatta mitenkään loukata naisia on pakko todeta, että suuri osa miehistä on nykyisin paljon pahempia akkoja kuin akat itse. Ja tällä siis viittaan ylitunteellisuuteen.


Yleinen neitiytyminen voi johtua ksenoestrogeeneistä
 
Mistä tälläinen henkinen yliherkkyys johtuu? Kuulemma ajat muuttuvat ja sille ei voi mitään. Ilmiölle voi kuitenkin olla myös ihan kemiallinen syy. Altistumme päivittäin tuhansille kemikaaleille. Osa lienee suhteellisen vaarattomia, mutta monet vaarallisia. Länsimaisen miehen yleiseen neitiytymiseen voivat olla syynä nk. ksenoestrogeenit (tunnetaan myös nimellä xenoestrogeenit). Ne ovat ympäristössämme esiintyviä kemikaaleja, jotka toimivat elimistössämme estrogeenin (naishormonin) lailla. Toisin sanoen: kun ksenoestrogeeniä tulee elimistöömme, kehomme luulee sitä naishormoniksi. Näitä yhdisteitä esiintyy ympäristössämme aina kosmetiikasta ja muovipulloista ruokaan ja ruokapakkauksiin. Tunnetuimpia ksenoestrogeenejä ovat mm. ftalaatit, bisfenoli A (BPA) ja parabeenit. Ftalaatteja käytetään muovien pehmentämiseen ja liimojen, väriaineiden ja erilaisten tekstiilien valmistuksessa. Bisfenoni A on tärkeä muovin rakenteeseen vaikuttava ainesosa. Parabeeneillä on bakteereita ja sieniä tappava vaikutus ja siksi niitä käytetään yleisesti mm. shampoissa, ihovoiteissa, meikeissä, suihkugeeleissä,  itseruskettavissa suihkeissa, lääkeaineissa ja hammastahnoissa.


Joitakin ilmiötä, joiden epäillään johtuvan (ainakin osittain) ksenoestrogeeneistä

 
Miehillä:


Mm.  erektiohäiriöt, ejakulointivaikeudet,  seksuaalinen haluttomuus/kyvyttömyys, huono sperman laatu, lihaskato, nk. manboobsit (miehellä kasvaa rinnat), voimakkaat mielialavaihtelut, masennus. Sikiöaikana runsaille ftalaattimäärille altistuneiden poikalasten testosteronimäärän on tutkimuksissa todettu olevan keskimääräistä alhaisempi ja poikien käyttäytyvän leikki-iässä erilailla kuin pojat yleensä. Monet tutkijat epäilevät myös kives- ja eturauhassyöpien lisääntymisen johtuvan ksenoestrogeeneistä.


Nykyään sotaherrat ovat jotenkin ...pehmeämpiä

USA:ssa on havaittu miesten keskimääräisen testosteronitason laskeneen vuodesta 1980 lähtien yhdellä prosentilla/vuosi.
Turun yliopiston professorin Jorma Topparin johtama tutkimus osoitti maaliskuussa 2011, että suomalaisten miesten sperman laatu on romahtunut tuntemattomasta syystä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samansuuntaisia tutkimustuloksiahan on jo aiemmin todettu mm. Tanskassa.


http://www.medicalnewstoday.com/articles/170540.php
 

http://yle.fi/uutiset/muovi_saattaa_heikentaa_poikien_maskuliinisuutta/1163106
  

duodecimlehti/artikkeli
  
http://jcem.endojournals.org/content/92/1/196.full
 

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkimus+Suomalaismiesten+siitti%C3%B6t+huonontuneet/1135264266111
 

Naisilla:
 

Epäillään yhteyttä mm. endometrioosiin (kohdun limakalvon sirottumatauti) sairastumiseen, immuunijärjestelmän heikkenemiseen, kilpirauhastoiminnan häiriöihin sekä lisääntymisongelmien kasvuun. Endometrioosipotilailla puolestaan esiintyy tavallista enemmän ainakin autoimmuunitautia, fibromyalgiaa, kroonista väsymystä, allergioita, kilpirauhasen vajaatoimintaa, erilaisia atooppisia oireita. Ksenoestrogeenit aiheuttavat naisilla keskivartalolihavuutta (ns. kaljamaha) ja saattavat voimistaa kuukautiskipuja ja aiheuttaa PMS-oireita. Myös yhteyttä masennukseen epäillään. Journal of Applied Toxicology (Volume 24, Issue 1) kertoi vuonna 2004, että eräässä tutkimuksessa parabeeneja (eniten metyylibarabeenia) on löydetty 18 tapauksessa 20 tutkitusta rintasyöpäkasvaimesta.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1519851/pdf/envhper00375-0014.pdf
 

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22296395
 

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12921380
 

Mistä niitä sitten saa?
 

Vesipulloista, muoviastioista (etenkin jos lämmität niissä ruokaa), kassakuiteista, kosmetiikasta, joka on valmistettu ei-luonnollisista ainesosista. Pieniä määriä juomatölkeistä. Teflonpannuista ja -kattiloista. Lihasta, maitotuotteista, kahvista ja kasviksista, jotka eivät ole luomua. Tavallisista pyykki-, tiski- ja siivousaineista, joita ei ole ostettu luomu- tai ekokaupasta.

http://www.springerlink.com/content/515wg76276q18115/fulltext.pdf?MUD=MP
 

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkijat+Ostoskuittien+muovimyrkky+bisfenoli-A+imeytyy+ihon+l%C3%A4pi/1135261454529
 

http://www.hc-sc.gc.ca/fn-an/securit/packag-emball/bpa/bpa_survey-enquete-can-eng.php
 

Esimerkkejä tavallisimmista ksenoestrogeeneistä:
 
-Bisfenoli A eli BPA (muovinkovettaja, mm. säilykepurkeissa, muoveissa, löytyy usein myös ruuasta)


-Dieldrin (hyönteistorjunta-aine)


-DDT (hyönteistorjunta-aine, vaikka on kielletty yli 30 maassa, sitä löytyy edelleen tuontielintarvikkeista ajoittain)


-ftalaatit (muovinpehmentäjiä)


-Oktyyli-metoksisinnamaatti eli OCM ja oktyyli-dimetyyli-PABA (kosteus- ja aurinkovoiteissa)


-polykloorattu bifenyyli eli PCB (liimoissa, maaleissa, voiteluaineissa, löytyy myös ruuasta ajoittain)


-P-nonyylifenoli (PVC-muoveissa, jäänestoaineissa, maaleissa, puhdistusaineissa, spermisideissä)


-Parabeenit (kosteusvoiteissa, hiustuotteissa, kosmetiikassa)


-4 MBC (aurinkovoiteissa)


-Polybromatut difenyylieetterit PBDE (palonestoaineita, löytyy nykyisin ihmisistä, eläimistä ja ruuasta)


Esimerkkejä erityisen haitallisista muoveista

 
PC eli polykarbonaatti:
 

Yleisimpiä käyttökohteita ovat pehmeät juomapullot, säilykepurkkien sisäosat ja lasten tuttimukit. Sisältää bisfenoli A:ta.
 

PVC eli vinyylikloridi:

Sisältää ftalaatteja. Sen lisäksi että ne häiritsevät kasvuhomonin ja testosteronin tuotantoa, ne ovat karsinogeenejä (aiheuttavat syöpää).
 

Polystyreeni:

Yksi yleisimmistä muoveista. Siitä valmistetaan astioita, muovisia ruokailuvälineitä, take-away -ruokailupakkauksia ja lihojen ym. elintarvikkeiden pakkauksia. Karsinogeeninen. Huom! EI SAA KOSKAAN KUUMENTAA!


Kuinka ksenoestrogeenejä voi välttää?

 
Muovia on kaikkialla, joten sen vältteleminen täydellisesti on mahdotonta. Omilla valinnoilla voi kuitenkin vähentää altistumista huomattavasti. Kannattaa välttää muoviin pakattuja juomia, ruokia ja huonolaatuisia kosmetiikkatuotteita (eli suosia luontaiskosmetiikkaa). Havaintojeni perusteella apteekissa on tasan yksi perusvoide ilman parabeenejä, nimi on Decubal Original Clinic Cream. Lisäksi on yksi parabeenitön (ja lisäaineeton) hyvä voide atooppiseen ihottumaan nimeltään Physiogel.


Älä osta ruokaa, joka on pakattu PVC-muoviseen tai polykarbonaattimuoviseen pakkaukseen, jos ei ole aivan pakko. Kaikki kuumuus, kuten esim. kuuman veden laskeminen polykarbonaatista valmistettuun pulloon, kiihdyttää huomattavasti bisfenoli A:n liukenemista. Jos on mahdollisuus valita, suosi aina lasisia säilytysastioita, purkkeja ja pulloja. Tumma lasi on usein paras valinta, koska se suojelee esimerkiksi oliiviöljypullossa arvokkaita rasvahappoja valolta (valo nopeuttaa härskiintymistä). Rasvaisia ruokia ei kannata säilyttää muovipusseissa, joita ei ole tarkoitettu rasvaisille ruuille. Esim. pehmitinaineet (ftalaatit) irtoavat rasvaliukoisina helpoimmin. Huom! Ftalaatteja käytetään myös leluissa ja vauvojen alustojen pinnoitetuissa kankaissa! Heitä teflonpannut ja kattilat pois, osta tilalle valurautaiset tai keraamiset ruuanlaittovälineet. Muoviset paistinlastat ja muut välineet voi korvata puisilla. Vaihda kaikki kosmetiikka luonnonkosmetiikkaan, jota löytyy mm. luontaistuotekaupoista. Varsin laadukkaita luontaisia kosteusvoiteita, shamppoita ja meikkejä voi tilata mm. IHerbistä kohtuulliseen hintaan.


Pidä silloin tällöin DIM-kuuri

 
Löytyy myös kaksi luonnonainetta, joilla voi puhdistaa elimistöä ksenoestrogeeneistä ja samalla hellävaraisesti "boostata" testosteronitasoa. DIM (diindolylmethane) ja kalsium-D-glukaraatti ovat vaarattomia luontaistuotteita, joita käytän itse kuuriluontoisesti 2-3 kertaa vuodessa purkin kerrallaan. Henkilökohtaisesti pidän DIM:ä tehokkaampana. Annostusohjetta kannattaa noudattaa. Aineet olen tilannut IHerbistä.


Tulevaisuudessa ei punavihreillä miehillä elämä ole aina helppoa

Ainakin kuurin aikana voisi olla järkevää myös välttää kasviperäisiä estrogeenejä (eli fytoestrogeenejä). Fytoestrogeenit ovat ruuasta saatavia estrogeenin kaltaisia yhdisteitä, joiden nauttiminen ei sinällään ole huono asia. Kuten kaikessa, määrä tekee myrkyn. Muovin sisältämien ftalaattien ja bisfenoli A:n lisäksi eniten estrogeenin tavalla käyttäytyviä yhdisteitä kehoomme tuovat fytoestrogeeneistä soija sekä pellavansiemenet. Kun katson jotakin Dan Koivulaaksoa (Vasemmistoliitto) telkkarissa selittämässä alaleuka väpättäen tytön äänellään, kuinka "äärioikeistolaiset" häntä ovat loukanneet, voisin lyödä vaikka vetoa, että kaverin ruokavalio on hyvin soijapainotteinen. Feminiiniset piirteet miehillä (tai muut hormonaaliset häiriöt) esiintyvätkin useimmiten pitkäaikaisesti suuria määriä soijatuotteita nauttineilla henkilöillä. Punavihreän arvomaailman omaavia kasvissyöjämiehiä suosittelen jättämään soijan pois ruokavaliosta kokonaan sekä terveytenne että ihan yleisen viihtyvyyden vuoksi. Jatkuvaa ruikutustanne ei kestä kohta enää kukaan. Riittävän proteiinin saannin voi turvata vaikka Sunwarriorin mainiolla riisiproteiinijauheella.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12197785

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12672912




Maksakuuri
 
Myrkkyjen poistamisessa kehostamme kovimman työn tekee maksa. Etenkin jos sinulla on jo sairauksia, joiden epäilet johtuvan ksenoestrogeeneistä (tai muista kemikaaleista), suosittelen ajoittaista maksan puhdistusta. Helpoimmin se onnistuu pitämällä vuosittain 1-3 kertaa ns. maksakuuri. Yksinkertaisin tapa on tilata IHerbistä jokin maksaa puhdistava tuote. Itse olen käyttänyt Now Foodsin "Liver Detoxifier & Regenerator" -nimistä valmistetta. Erityisesti kuurin aikana tulisi syödä mahdollisimman puhdasta ja luonnonmukaista ruokaa. Suosittelen myös välttämään kyseisenä ajanjaksona sianlihaa (ja ylipäätään vähentämään eläinproteiinia) ja gluteeniviljoja. Ja noudattamaan purkin kyljessä annettuja ohjeita! Yrtit ovat varsin voimallisia lääkeaineita, joten niiden kanssa ei kannata suotta pelleillä. Ennen maksakuurin aloittamista kannattaa hoitaa myös munuaisia, koska muuten myrkkyjen lähtiessä "liikkeelle" kuormitus voi olla niille turhan kova. Tähän tarkoitukseen löytyy esim. Vogelilta tuote nimeltä Solidago, joka siis puhdistaa munuaisia.


Joitakin tuotteita, joissa ei ole ksenoestrogeeneja (eikä muitakaan myrkkyjä)
 
Yleissääntö on, että ksenoestrogeenittömiä tuotteita  on helpointa löytää luontaistuote- ja  ekokaupoista (ja tietysti netistä). Niissäkin kannattaa lukea aina tuoteseloste huolellisesti. Olen nähnyt esim. Punnitse ja Säästä -kaupassa jonkin aloe vera-voiteen, jossa oli parabeenejä. Luettelen tässä joitakin yleisimpiä tuotemerkkejä, jotka ovat hyväksi havaittuja. Osaa niistä myydään jopa tavarataloissa.


Hammastahnat:  Salutem (löytyy apteekista). Logodent, DR Hauscka, Lavera, näillä kolmella valmistajalla on myös kaikenlaista muutakin myrkytöntä kosmetiikkaa. Hyviä tuotteita, mutta melko hintavia.
 

Shampoo: Elokuu, Urtekram
 

Ihovoiteet: Decubal Original Clinic Cream (apteekki), Physiogel voide (apteekki), Locobase repair (apteekki), Nature's Baby Organics (IHerb), Nature's Paradise (IHerb). Myös kaikkia Now Foodsin tuotteita pidän hinta-laatusuhteeltaan hyvinä. Suomestakin saa esim. Ole Hyvä- ja Urtekram tuoteketjujen perusvoiteita (ilman parabeenejä), mutta ne eivät mielestäni kosteuta riittävän hyvin. 

Apteekissa myydään myös Dermalog-nimistä sarjaa, jossa ei ole parabeenejä, mutta se sisältää mineraaliöljyä (petrolatum), joka on maaöljyjohdannainen. Mineraaliöljyn turvallisuudesta on kiistelty jo pitkään. Oma käsitykseni on, että  kyseistä ainetta kannattaa vältellä. Alla olevasta linkistä löytyy tietoa väitetyistä haittavaikutuksista.

http://www.livestrong.com/article/226763-side-effects-of-petrolatum/



Ksenoestrogeeneille raskauden aikana altistuneilla hiirillä on aikuisikäisenä lyhyemmät luut ja heikompi luusto:
 

http://www.bioone.org/doi/abs/10.1095/biolreprod.111.096545

maanantai 20. elokuuta 2012

Suomalaiset EU-asiantuntijat ja kompetenssi

Laitetaanpa heti kärkeen Aamulehden yleisönosastosta bongaamani nimimerkki Inssin anekdootti: "Idi Amin sanoi aikoinaan, että Ugandan valtio ei voi mennä konkurssiin, koska rahaa voi aina painaa lisää. Häntä pidettiin idioottina. Kun nykypoliitikko sanoo samoin EU:sta ja eurosta, häntä pidetään viisaana valtiomiehenä." Tässä kiteytyy mielestäni loistavasti se, miten tavallinen tervejärkinen ihminen käsittää absurdin eurostoliittoa ylistävän liturgian.




Koska on sopiva hetki olla viisas?
 
Päättäjien peräaukon nuolemisen yököttävää maailmanennätystä havitteleva, legendaarisen surkea Turun Sanomat kirjoitti parisen viikkoa sitten opposition jälkiviisaudesta eurokriisissä. Kuulemma hallituksen päätösten arvostelu on jälkiviisasta tuuleen huutamista, koska ministereillä ja heitä tukevalla virkakoneistolla on  käytössään huippuasiantuntijoiden joukko, joiden neuvojen perusteella päätöksiä tehdään. Vai niin. 


Mahdatteko tietää, että ennen lopullisia EMU-päätöksiä Paavo Lipposen hallitus todellakin kartoitti euron riskejä asiantuntijavoimin. Muodostettiin nk. Jukka Pekkarisen (silloinen professori, nyk. valtionvarainministeriön pääekonomisti) ryhmä. Pekkarisen lisäksi ryhmään kuuluivat professorit Esko Antola, Pertti Haaparanta, Seppo Honkapohja, Erkki Koskela, Heikki A. Loikkanen ja Matti Viren. Bonuksena mainittakoon vielä rehtori Marianne Stenius ja dosentti Raija Julkunen (girlpower!).


Ennen kuin päästään asiaan, mainittakoon, että Ruotsin vastaava ryhmä päätyi samaan aikaan loppupäätelmään, jonka mukaan euron riskit ovat liian suuret. Heidän mielestään kannatti siis odottaa ja katsoa, kuinka rahaliitto toimii. Koska Ruotsi on demokratia, toisin kuin me, asia varmistettiin vielä kansanäänestyksellä, jossa viisaasti ja odotettavasti päädyttiin samaan lopputulokseen (kyllä kansa tietää!).


Asiantuntijat eivät nähneet riskejä (kaikki muut kyllä näkivät)

 
Kyseisen ryhmän yhdeksän talousasiantuntijaa eivät onnistuneet havaitsemaan riskiä, jonka jokainen EU-kriitikko tajusi välittömästi, kun kuultiin, että rahaliittoon otetaan jäseniksi Italian ja Kreikan kaltaisia maita. Asiasta toitotettiin jokaisella keskustelupalstalla 24/7 kuukausitolkulla. Jotenkin nämä "asiantuntijat" onnistuivat olemaan havaitsematta uhkaa, jonka jokainen täysjärkinen vähänkin asioita seuraava tajuaa välittömästi.


Pekkarisen ryhmä kyllä löysi yhden uhan: nk. epäsymmetrinen häiriö. Esimerkki: ulkoinen häiriö, esimerkiksi USA:n talouden taantuma, on epäsymmetrinen silloin, kun se iskee valuutta-alueelle eri tavalla. Sen sijaan ylivelkaantumisen sekä heikompien maiden vapaamatkustamisen riskit aliarvioitiin.


Yllätys: Maastrichtin sopimusta ei noudatettukaan

 
Jossakin kysyttiin hiljattain Jukka Pekkariselta, että miksi EMU joutui vaikeuksiin. "Euroalueeseen hyväksyttiin maita, jotka eivät täyttäneet sisäänpääsyn kriteerejä", kuului vastaus.
Eräs Pekkarisen ryhmän jäsenistä, Professori Viren, on julkisuudessa "jälkiviisaana" pohtinut näin: "Oliko uskottavaa, että jäsenmaat ryhtyvät itse rankaisemaan itseään, tai että jäsenmaat, joilla on ollut krooninen alijäämä, muuttuvat yhtäkkiä finanssikonservatiiveiksi?" "No ei ollut", voi jokainen EU-kriitikko todeta, ja lisätä: "me kyllä kerroimme sen jo silloin!"


Suomen Kuvalehdessä haastateltu CD Financial Technology Ltd:n toimitusjohtaja Urho Lempinen toteaa lisäksi asiasta tähän tapaan: "Vaikka kaikki jäsenmaat olisivat noudattaneet Maastrichtin sopimusta pilkulleen, rahaliitto ei olisi kestänyt maiden välisiä kilpailukykyeroja, jotka johtavat suuriin varallisuuden siirtoihin maiden välillä." No niinhän me sanoimme jo 20 vuotta sitten!!


Pari kysymystä hallituspuolueiden kannattajille

 
Kun tästä "imelästä jälkiviisaudesta" jauhetaan jatkuvasti, koska sitten on sopiva aika olla viisas? Kerroimme etukäteen mitä euron kanssa tulee tapahtumaan ja nyt meitä syytetään jälkiviisaudesta. Entä mitä virkaa on asiantuntijoilla, jotka eivät käsittäneet päivänselviä itsestäänselvyyksiä, jotka jokainen EU-kriitikko tajusi välittömästi? Miten voitte luottaa "asiantuntijoihin", jotka ovat kerta toisensa jälkeen olleet väärässä? Eikö olisi jo aika ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja kuunnella niitä, jotka ovat koko ajan olleet oikeassa? Esim. perussuomalaisia.


Muutamia sitaatteja

 
Nigel Farade (Britannian EU-vastaisen puolueen puheenjohtaja): "Se (euroalue) on täydellinen ja syvällinen epäonnistuminen. Tämä laiva, euro-Titanic, on nyt törmännyt jäävuoreen ja murheellista kyllä, pelastusveneitä ei ole tarpeeksi."


Wolgang Schäuble (Saksan valtionvarainministeri): "Ei ole vastuullista heittää rahaa pohjattomaan kaivoon" kertoessaan, että ei halua, että Kreikalle laaditaan enää ainuttakaan uutta apupakettia. Jotenkin tutunomainen lause muuten. Kukas sanoikaan samaa jo vuosi sitten? Ai niin, perussuomalaiset!


Pertti Haaparanta (taloustieteilijä, professori): "Nykyeurossa ei kannata pysyä. Nykyiset kriisit eivät ole sattumaa, vaan järjestelmä luo niitä." Sokea kana on näemmä vihdoin löytänyt jyvän (Haaparanta kuului Pekkarisen ryhmään).


Urho Lempinen (CD Financial Technology Ltd:n toimitusjohtaja): "Mitään etuja (euroon kuulumisesta) lukuun ottamatta triviaalia matkavaluutan vaihdosta vapautumista, ei tietääkseni ole toteutunut." Ja jatkoa seuraa: "Liian monet keskeiset tahot eri maissa joutuvat toteamaan , että ne ovat ajaneet väärää linjaa, mikä kirpaisee. Järkevä linjaus toteutuu silti lopulta, koska eurossa roikkuminen tulee liian kalliiksi."


Suomen teoreettiset vastuut kriisipaketeista ovat tähän mennessä n. 30 miljardia euroa. Lisäksi Suomen Pankki on käyttänyt 7 miljardia euroalueen vakauttamiseen. Kuinka kauan vielä mahtaa kestää (ja kuinka monta miljardia menetetään lisää), että ne "asiantuntijat", jotka hallitustamme neuvovat, käsittävät, että EU ja euro eivät toimi?


Ja kriisin ratkaisu on...

 
Koska EU-kriitikoilta penätään alituiseen kriisin ratkaisua (väitetyn jälkiviisauden sijaan), niin totean asian, jonka olen sanonut ennenkin. Olette itse soppanne keittäneet, joten teidän kuuluisi myös vahinko korjata. Lisäksi neuvominen on täysin turhaa, kun ette neuvoja kuitenkaan usko ettekä edes kuuntele. Humaanina ihmisenä kerron kuitenkin yksinkertaisen ratkaisun. Saa vapaasti lainata ja esittää omanaan: Kreikka potkitaan ulos eurosta ja samaan aikaan käynnistetään puolueettoman selvitysmiehen johdolla (ehdotan tehtävään nobelvoittaja Paul Krugmania) selvitys Suomen eurosta eroamisen seurauksista. Uusien idioottimaisuuksien välttämiseksi tulevaan Krugmanin ryhmään valitaan myös kiintiöpersut, esim. 51% ryhmästä. Mikäli se (eurosta eroaminen) esim. 15 vuoden aikajaksolla tulee (ja aivan varmasti tulee!) halvemmaksi kuin valuuttaliitossa jatkaminen, aloitetaan järjestelyt markan muuttamiseksi valuutaksemme. Markasta on tehtävä ns. kelluva valuutta, joka joustavampana kestää paremmin suhdannevaihteluita kuin kiinteä. Mikäli osoittautuu, että euroero tulee liian kalliiksi (mitä en siis usko mahdolliseksi), ei jää muuta vaihtoehtoa kuin liittovaltio, joka on käytännössä pysyvä tulonsiirtounioni pohjoisen työmuurahaisilta etelän kelmeille. Silloin tämän sotkun kehittäneet poliitikot pitäisi mielestäni tuomita loppuiäkseen vankilaan rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Ja tietenkin kyseisiltä koijareilta omaisuus takavarikkoon, niin kerrankin todella nähtäisiin sitä paljon puhuttua "vastuunkantoa".


P.S Olen viime aikoina innostunut yhä enemmän visuaalisesta propagandasta. Lajin haasteena on, että pariin lauseeseen pitäisi onnistua tiivistämään asia, jonka kertominen todellisuudessa vaatisi kymmenien sivujen pohdinnan. Ohessa vaatimaton yritykseni visualisoida EU:n perimmäinen tarkoitus, nimeltään Pieni EU-triptyykki, olkaa hyvät:





Suomi on maksanut EU-urallaan muiden maiden alennuksia yli kahdella miljardilla eurolla.

Turun Sanomat-kuvasta kiitos keskiäkäiselle miehelle:
http://hampaankolosta.blogspot.fi/

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Dan Koivuhalon henki uhattuna - joukko natseja uhkaili aseella

Suomalaisella äärioikeistolla on näköjään lähtenyt mopo keulimaan ja pahasti. Vasemmistoaktivisti, kuuluisa natsinmetsästäjä Dan Koivuhalko joutui jälleen (!) uusnatsien väkivallan kohteeksi. Koivuhalko oli ystävättärensä kanssa rauhallisella iltakävelyllä eräässä sukupuolivähemmistöjen ja maahanmuuttajien suosimassa puistossa Helsingissä, kun hän huomasi ryhmän epäilyttävästi käyttäytyviä nuorehkoja miehiä. Koivuhalon mentyä ottamaan selvää, mitä joukkio oikein puistossa puuhaili, nämä yllättäen piirittivät hänet ja uhkailivat pistooleilla. Koivuhalko selvisi uhkaavasta tilanteesta näyttämällä neonatseille jiu-jitsua. Nähtyään, että heidän viaton uhrinsa olikin kamppailulajien mestari, pötkivät nämä Halla-ahoa lukevat, hommafoorumilla pyörivät Breivikin aateveljet pelkurimaisesti pakoon. Ilmeisesti  jotain kemiallista liuosta käytettiin pakotilanteessa aseena, koska jälkikäteen Koivuhalon paita oli tahmea. 



"Se on jiu-jitsu nyt, senkin ällöttävät natsit!"

Kännykkäkuvaa ei saatu, kun sossu ei ollut maksanut kännykkälaskua

Koivuhalon seuralainen, ilmeisesti sukupuolivähemmistöön kuuluva ulkoisesti hieman maahanmuuttajan näköinen, hento ja hauras (ja luonteeltaan herkkä ja haavoittuvainen) taiteilija Pipsa Yli-Torakka (nimi muutettu) piirsi poliisin pyynnöstä tilanteesta havainnekuvan, jonka Median vahtikoira erinäisten mutkien kautta sai käsiinsä. Kuva julkaistaan varmuuden vuoksi natsien silmät peitettynä, koska heitä ei ole vielä todettu syyllisiksi rikokseen. Jos joku tunnistaa äärioikeistolaiset kuvan perusteella, kehotan ottamaan yhteyttä poliisiin tai suoraan Koivuhalkoon. Äärinationalistien löytymiseen johtavasta vihjeestä on palkkioksi luvassa Koivuhalon superhaluttu runokirja  "Näin minä metsässä natsin".


Päivitys 29.07.2012 klo.22.50 

Sain niin mielenkiintoisen sähköpostiviestin, että katson parhaaksi todeta, että Daniel Koivuhalko ja Dan Koivulaakso ovat eri henkilöitä. Ensiksi mainittu on mielikuvitukseni tuotetta, jälkimmäinen säkenöivästä älystään, rehellisyydestään, huumorintajustaan ja tervejärkisyydestään tunnettu vasemmistopoliitikko. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat yhtäläisyydet heidän välillään ovat silkkaa sattumaa.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Koko euron historia on yhtä karmeaa kusetusta osa 2

Kekkosen aikaan Suomessa taistolaiset poliitikot ilmeisesti aivan tosissaan uskoivat, että Neuvostoliitto oli maanpäällinen paratiisi, jossa kauniit ja onnelliset ihmiset elivät rauhassa ja rakkaudessa. Kaikilla oli yhtä paljon maallista hyvää eikä kukaan ollut sairas.
 

Maamme poliittinen eliitti ja useimmat taloustieteilijät joko uskovat tai ovat uskovinaan samalla tavalla Eurostoliittoon meidän aikanamme. Neuvostoaikana tavallinen turisti oli ihmeissään käydessään naapurimaassa, kun näki omin silmin, kuinka nuhruista ja surkeaa elämä siellä todellisuudessa oli. Silti taistolaiset sitkeästi jauhoivat propagandaansa Idän onnelasta ja totuuden puhujat ja muut epäilijät vaiennettiin tehokkaasti.
 

Samanlaista hyssyttelyn, valehtelun ja kieroilun aikaa elämme jälleen. Tilastoja väärennetään, sopimukset ovat salaisia, kansaa hämätään ja sille valehdellaan. Kuten Kekkosen aikana, media on edelleen suurin harhaanjohtaja. Nyt palvonnan kohde vain on vaihtunut. Totuuden puhujia pilkataan, vähätellään ja nöyryytetään. Yhä useampi alkaa havaita systeemin mädännäisyyden ja silti näytelmää jatketaan. Poliitikot eivät ilmeisesti millään kykene myöntämään olleensa näin karmealla tavalla väärässä.



Vain tyhmä maksaa veroja

Raimo "porvarin ruoska" Sailas, ei ole tunnettu siitä, että olisi samaa mieltä asioista tavallisen rahvaan kanssa. Herra on niin kovaksi keitetty kokoomuslainen, että sanonta "köyhät kyykkyyn" ei ole hänelle vitsi vaan elämäntehtävä. Kun tällainen kaveri haukkuu systeemiä, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, silloin järjestelmässä on jo jotakin pahasti vialla.

Valtiosihteeri Sailaksen mukaan EU-maiden ensisijaisena tavoitteena ei ole euron pelastaminen, vaikka näin näytelläänkin, vaan kaikki ajavat vain omaa kansallista etuaan.
 

"Asiansa huonosti hoitaneet maat haluavat nyt työntää laskunsa taloutensa hyvin hoitaneiden maiden, kuten Suomen ja Saksan veronmaksajien maksettavaksi. Nyt on kestämätöntä, että autettavien maiden määrä vain kasvaa ja samalla auttavien maiden määrä vähenee", Sailas kommentoi.

Sailaksen mukaan oli hyvin erikoista, että Espanja ja Italia alkoivat kiristää heille räätälöidyillä kasvupaketeilla. Tässäkin asiassa muun muassa Suomi ja Saksa joutuivat antamaan periksi. Tämä kertoo siitä, kuinka huono euromaiden yhteistyötilanne on.
 

"Yhteisvastuiden kasvattamisessa puhutaan Suomen määräysvallan kaventamisesta, eikä tällaisia ratkaisuja pitäisi tehdä kriisin aikana. Mielestäni Suomen ei pitäisi mennä mukaan tähän", Sailas toteaa.

Sailaksen mukaan kertoo paljon, että Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi totesi, että vain tyhmä maksaa veroja. Saksa vastusti Italian ottamista mukaan, mutta joutui tällöinkin myöntymään. Italian sodan jälkeisessä historiassa mafialla on ollut suuri vaikutusvalta esimerkiksi maan politiikkoihin, valtiosihteeri sanoo. "Myös Kreikka otettiin mukaan yhteisvaluuttaan väärin perustein ja he vääristelivät tilastojaan."
 

http://yle.fi/uutiset/sailas_suomi_maksaa_muiden_laskuja/6199779
 

Pölhökustaa suojelee työpaikkaansa
 
Medialla on äärimmäisen huvittava tapa haastatella EU-asioissa asiantuntijoina meppejä (europarlamentaarikkoja). Jos olisit täysi pässi ja sinulle annaisiin tarjottimella suojatyöpaikka, jossa tienaisit small-talkilla parempaa palkkaa kuin ahkera lääkäri, haukkuisitko työpaikkaasi? Oikeasti, otetaan esimerkiksi vaikka Satu Hassi. Olin epäonnekseni paikalla eräässä kuuluisassa tamperelaisessa ravintolassa sinä iltana, kun Neiti valittiin ensi kertaa kansanedustajaksi. Hän kiersi koko illan yhä uudestaan pöydästä pöytään, ketkutteli irvokkaasti luista persettään ja hoki satoja kertoja mankuvalla äänellä: "kuka pääsi eduskuntaan, kuuka päääsi eeeduskuntaan?" Myötähäpeän tunne oli niin sakeaa, että ilmaa olisi voinut voidella leivälle. Loppuillasta parlamentaarikon kaverit raahasivat Hassin väkisin ulos kapakasta erinäisten harvinaisen kiusallisten tilanteiden jälkeen. Niistä en halua kertoa, koska saattaisi napsahtaa kunnianloukkaussyyte, vaikka totta ovatkin. Pohdin jo silloin, että melko heppoisilla eväillä tätä maata johdetaan. En olisi kuuna päivänä uskonut, että kyseinen henkilö on vielä joskus mukana päättämässä satojen miljoonien ihmisten asioista. 




Entäs Jaakonsaari? Ei hyvää päivää... Kyseisen henkilön haukkuminen on vaikeaa, kun käy niin sääliksi. Todettakoon, että jonkun pikkukunnan kunnanvaltuuston rivijäsenyys olisi hänelle aivan liian monimutkainen luottamustehtävä. Silti tällaiset tyypit kertovat "asiantuntijoina" yhä uudelleen lehdissä ja telkkarissa kuinka me olisimme hukassa ilman EU:ta ja euroa. Hukassa olisivat ainoastaan Jaakonsaaret ja Hassit, jos pitäisi luopua jättipalkasta, avustajista ja mahtavista luontaiseduista, jotka me, veronmaksajat, maksamme.

Hulluuden tunnusmerkit

 
Kuulemma psykologiassa tiedetään, että eräs mielenvikaisuuden varmimpia tunnusmerkkejä on potilaan tapa toistaa uudestaan ja uudestaan samaa toimintoa, joka ei onnistu. Jokainen tekee virheitä, monet tekevät saman mokan pariinkin otteeseen, mutta Brysselin hoitolaitoksen kiilusilmäinen potilaslauma jakaa eurokiimassa miljardeja sinne, tänne ja tuonne jo siihen malliin, että tuskin kukaan täysjärkinen voisi moista edes unissaan harkita. Uudelleen ja uudelleen. Vaikka kaikki tietävät, että systeemi ei toimi. Sen sijaan kotimaan hätää kärsiville rahoja ei riitä.

  
Tukea annettiin, jotta Espanjaa ei tarvitse tukea

 
Moniko muistaa sen faktan, että Kreikan ja kumppaneiden tukemista perusteltiin sillä, että siten säästymme siltä kauhistuttavalta skenaariolta, jossa Espanjaa jouduttaisiin tukemaan. Nyt ei Espanjan tukemisessa olekaan enää mitään ongelmaa, muutama miljardi nyt(kään) ei tunnu missään. Myös on enää ajan kysymys, koska Kreikka alkaa neuvotella (taas!) velkojensa anteeksiannosta ja alkaa kinuta lisää rahaa ja muut velkamaat seuraavat tietysti perässä. Kansantaloustieteen professori Laurila vertasi  Aamulehdessä (18.07.2012) tukipaketteja veden kantamiseen kaivoon ja valon kantamiseen ikkunattomaan huoneeseen. "Avuntarvitsijoita riittää niin kauan kun piikki on auki". Nyt sitten tuetaankin Espanjaa, ettei Italiaa tarvitsisi tukea. Onko maassa vielä joku, joka uskoo, ettei Italiaa alettaisi tukea vielä tänä vuonna?



Erot euromaiden välillä liian suuria
 
Eurokriisin perimmäinen syy on siinä, että Euroopassa on kahdenlaisia maita. Jos verotusta ja protestantista työmoraalia ei lasketa, ongelma voidaan kiteyttää yhteen lauseeseen: "toisten maiden (esim. Saksan) ulkomaankauppa on ylijäämäistä ja toisten, kuten Etelä-Euroopan kriisimaiden, alijäämäistä." Tiesittekö muuten, että kun hyvänä uutisena julistetaan, että Saksassa kauppatase on entistä ylijäämäisempi, se tarkoittaa käytännössä myös sitä, että kriisimaissa alijäämä on entistä suurempi, olemmehan yhteismarkkina-alue. 


Elintasokuilua pohjoisen ja etelän välillä on yritetty kuroa umpeen siten, että Välimeren ketkuvaltiot ovat ottaneet surutta velkaa (näitä velkoja me nyt maksamme tukipakettien muodossa) ja kupanneet miljardeja EU:n rakennerahastoista, jotka me, Euroopan nettomaksajavaltioiden veronmaksajat olemme rahoittaneet. Tiesittekö muuten, että Suomi on EU:n suurin nettomaksaja verrattuna bruttokansantuotteeseen? Nyt kun kupla vihdoin puhkesi, kuinka ollakaan: me impivaaralaiset vyönkiristäjät maksamme etelän sikailun.



Käsittämättömiä valheita:

Koska eurokiimassa on kyse idealismista, tarkoitus pyhittää keinot. Siksi esim. eurosta eroamisesta puhuttaessa valehdellaan aivan naurettavia asioita. Eräs asia, jolla pelotellaan on se, että euron ulkopuolella vientimme kärsisi. Samasta syystä meidän muka tulee tukea kriisimaita (koska muuten vientimme romahtaa). Todellisuudessa Suomi on euron kummajainen: ainoa siihen kuuluva Pohjoismaa. Esim. Ruotsissa, vaikka poliitikot siellä olivat vähintään vastaavassa eurokiimassa kuin meilläkin, harkitsevaiset tavalliset pulliaiset äänestivät ei eurolle. Ruotsissa meneekin paremmin kuin koskaan, sillä he ovat EURON ULKOPUOLELLA! Meillehän ei samaa mahdollisuutta suotu. Lipponen ja Niinistö veivät meidät euroon kansan vastalauseista välittämättä. Asia, jota poliitikot ja media eivät liiemmin mainosta, on kiinnostava fakta, lukekaa tarkkaan: vientivetoisen maamme viennistä 70% suuntautuu euroalueen ulkopuolelle kasvaviin talouksiin. Suomen tärkeimmät kauppakumppanit tärkeysjärjestyksessä ovat Venäjä, Saksa, Ruotsi, Kiina, Hollanti ja Yhdysvallat. Tässä kuusikossa on siis ainoastaan kaksi reipasta euromaata, Saksa ja Hollanti.
Kriisimaihin emme vie emmekä niistä tuo. Tästä syystä kriisimaiden romahdus ei vaikuttaisi vientiimme paskan vertaa. Sitä paitsi vaikka vientiä niihin maihin olisi joskus ollutkin, mehän ne ostokset maksoimme rakennerahastojen kautta.


Eurosta eroaminen todellisuudessa kannattaisi
 
Taloussanomat haastatteli Eufex Pankin sijoitusjohtaja ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston rahoituksen dosentti Anders Ekholmia ja Helsingin yliopiston taloustieteen professori Vesa Kanniaista. Ekholmin mukaan "Suomen valuutan vahvistuminen johtaisi oletettavasti kuluttajahintojen laskuun tuontihyödykkeiden halventuessa. Tämä mahdollistaisi erittäin alhaisen ohjauskoron ylläpitämisen, mikä myös ehkäisisi valuutan liiallisen vahvistumisen. Suomen viennille vahvistuva valuutta olisi tietenkin haaste, johon valtiovallan tulisi suunnata erityistä huomiota eteläeurooppalaisen pankkisektorin sijaan."


Kanniainen puolestaan on jo aiemmin vedonnut Suomen kansantalouden hyvään kuntoon ja huomauttanut, että oman rahan turvin elävät maat pärjäävät hyvin. 


Samassa jutussa IT-konsultointiyhtiö CD Financial Technology Ltd:n toimitusjohtaja Urho Lempinen kertoo tutkineensa seikkaperäisesti Suomen valuutan arvon vaihtelua. "Euroa edeltävänä aikana Suomen markan vaihtelu suhteessa sille keskeisiin valuuttoihin, eli Saksan markkaan, dollariin, puntaan ja jeniin on ollut käytännössä täysin samaa luokkaa kuin se on ollut euron osalta suhteessa näihin samoihin valuuttoihin." Eli ei pidä lainkaan paikkaansa, että markka-aikana Suomen valuutan arvo olisi vaihdellut ja euroaikana tilanne olisi ollut vakaa. Kuitenkin eurossa pysymistä on perusteltu yhä uudelleen vakaudella ja sillä, että irtautuminen merkitsisi hyppyä tuntemattomaan. Erityisesti Jaakonsaari on valehdellut asiasta yhä uudelleen: "markan puolustaminen maksoi enemmän kuin euromaiden tukeminen" väitti rouva Aamulehdelle muutama päivä sitten. Tämähän on jo niin paksua pajunköyttä, että vertaista saa hetken hakea, koska jos Suomen vastuut  pahimmillaan ovat 50-100 miljardia €, Suomi olisi silloin käyttänyt markan tukemiseen 300-600 miljardia markkaa. Uskokoon ken tahtoo, itse en ole moisesta operaatiosta koskaan kuullut mitään ennen kuin Jaakonsaari sen jostain keksi. Vertailun vuoksi: kun Suomi tuki pankkejaan 90- luvulla n. 50-70 miljardilla markalla (eli euroina n. 8- 11,5 miljardilla), siitä nousi valtava äläkkä. Ja silloin sentään tuettiin omia pankkeja tietoisena siitä, että osa rahoista todellakin saadaan  takaisin.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_pankkikriisi

 
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/07/18/tata-olisi-arki-ilman-euroa-eron-kannattajat-kertovat/201233592/12?ref=tf1
 

Vientisektorin näennäinen hyötyminen eurosta (joissakin EU-maissa) on peräisin siitä, että euroon on alun perin liittynyt heikosti pärjääviä maita, jotka ovat muiden maiden (erityisesti Suomen)  lahjoittamilla ja Saksan ja Ranskan pankkien lainaamilla rahoilla ostaneet tavaraa näistä valtioista (erityisesti Saksasta) kuin Sulo Vileenit; "kun kerran halvalla saa". Mm. Espanjaan on rakennerahastojen avulla rakennettu yli miljardin maksanut lentokenttä, jota ei koskaan otettu käyttöön. Madeiralla, muuten köyhässä saaressa, on varmaankin Euroopan hienoimmat moottoritiet. Arvatkaa kaksi kertaa kuka ne(kin) on maksanut.

http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1288483026583.html


Kriisimaat eivät kykene ikinä parantamaan kilpailukykyään, koska koko näennäinen nousukausi johtui ilmaisesta rahasta, jota siis mm. me suomalaiset nettomaksajina heille jaoimme.


Suomella kriisissä hyvin vähän pelissä

 
Koska suomalaispankit eivät juurikaan ole lainanneet rahaa kriisimaihin ja vientiä niihin ei ole, meillä on todellisuudessa euromaista vähiten pelissä koko velkakriisissä. Nyt jos koskaan olisi aika minimoida tappiot ja hypätä uppoavasta laivasta nuolemaan haavojamme, kun se vielä onnistuu. Muuten olemme sellaisessa kusessa, että moista ei ole ennen nähty. 


Euroon jääminen on taloudellinen itsemurha.





Tämä artikkeli on itsenäinen jatko-osa alle linkittämälleni jutulle:

http://medianvahtikoira.blogspot.fi/2011/12/koko-euron-historia-on-yhta-karmeaa.html 

Tuolla on myös hyvä juttu aiheesta:

http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2012/07/11/suuri-puhallus-eussa/201233293/145 

Kysely: Saksalaisten mielestä maalla menisi paremmin ilman euroa:

http://www.hs.fi/talous/Kysely+Saksalaisten+mielest%C3%A4+maalla+menisi+paremmin+ilman+euroa/a1305587858007 

 

Suomen EU-maksut uuteen ennätykseen - syynä muiden helpotukset:

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/08/30/suomen-eu-maksut-uuteen-ennatykseen-syyna-muiden-helpotukset/201236762/12?ref=lk_is_2

 

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Autoilua ja politiikkaa Amerikan mantereella

En ole päivittänyt blogiani pitkään aikaan, koska olin matkoilla. Tällä kertaa peräti Ameriikan mantereella. Palattuamme takaisin eteisessä odotti valtava lehtipino. Taas on näköjään ollut Halla-aho tapetilla ja sakkojakin on tullut (hui kamala!) ja kusipäiset poliitikkomme luvanneet yllättäen lahjoittaa lisää verorahojamme etelän kepulivaltiolle. Kaikki jatkuu kuten ennenkin. Masentavaa.

Tavanomaisen poliittisen tuskan parahduksen sijaan kerronkin matkastani. Minulla oli varsin vahvoja mielipiteitä USA:sta aiemmin. Jenkit olivat mielestäni sivistymätöntä ja hieman ylimielistä rupusakkia, joka ei halua huolehtia köyhistään eikä edes tiedä, missä on Eurooppa. Olin väärässä. En tavannut ainuttakaan kanta-asukasta, joka ei olisi tiennyt, missä Suomi sijaitsee kartalla. Tosin yksi taksikuski sekoitti sen Norjaan. Monet tuntuivat seuraavan Euroopan asioita hyvinkin tiiviisti ja tiesivät talouskriisistämme paljon enemmän kuin keskivertotallaaja härmässä. Kävin lukuisia mielenkiintoisia poliittisia keskusteluja, joissa esitettiin raikkaita näkökulmia eurooppalaisesta tavasta toimia kriisitilanteissa. Näistä myöhemmin enemmän.




Aavaa aavikkoa

Koska matka suuntautui Arizonaan (Nevadassa ja Utahissakin tuli poikettua), oli kuuma.  Maisemat olivat sekä tylsiä että henkeäsalpaavan kauniita. Liikuimme vuokra-autolla suhteellisen tiukalla aikataululla tarkoituksenamme nähdä mahdollisimman paljon. Pitkät ajomatkat olivat puuduttavia. Yhdysvalloissa (tai ainakin siellä, missä liikuimme) tiet ovat yleensä hyvin hoidettuja ja suorat tolkuttoman pitkiä. Aavikko jatkuu satojen ja taas satojen mailien ajan jokseenkin samannäköisenä. Käkkyräpensaita ja kaktuksia tunnista toiseen katsellessa tuli mieleen, että miltähän on mahtanut matkanteko tuntua aikoinaan hevospelillä erämaassa. On mahtanut välillä kurkku tuntua kuivalta. Vastapainoksi: nähtävyydet olivat ainutlaatuisia. Grand Canyon oli ensi näkemältä suorastaan täräyttävä kokemus. Kuvista ei todellakaan saa käsitystä siitä, kuinka iso se oikeasti on. Monument Valleyssä näin ehkä valokuvauksellisimmat kivenmurikat koko planeetalla.




Autoilu on ihanaa

Amerikka on automiehen paratiisi. Harvoin olen kateellinen, mutta nyt kyllä välillä sapetti, kun ihailin paikallista autokantaa. Isojen kaupunkien paremmilla alueilla yli 3 vuotta vanha auto oli todella harvinainen näky. Täkäläinen ylemmän keskiluokan (Mondeo, Avensis, Passat jne.) auto on sikäläisittäin lähinnä ostoskassi. Valloissa tosimies ajaa jättimaasturilla tai pick-up truck- tyyppisellä kärryllä, jonka lavalle mahtuisi Polo tai Punto. Kun kerroin yhdelle taksikuskille suht' hyvän ammattini ja jatkoin ajelevani 8 vuotta vanhalla Corollalla, ukko luuli minun vitsailevan. Luin aikoinaan jostain autolehdestä, että auto (Ford Mustang), jonka perusmalli maksaa Jenkeissä  reippaasti alle 25 000 €, maksaa Suomessa yli 65 000 €. En nyt ole varma, menivätkö summat eurolleen näin, mutta jutun pointti on, että autoverotuksemme on pöyristyttävää. En tiedä kenen etua ajaa se, että ajamme ikivanhoilla, saastuttavilla ja turvattomilla rotiskoilla. Autojen keski-ikä Suomessa on tällä hetkellä 11,6 vuotta. EU:ssa vain Latviassa on meitä vanhempi autokanta. Suomessa on siis läntisen Euroopan vanhimmat autot.


http://www.tekniikkatalous.fi/duuniauto/article553344.ece?service=mobile&page=5

Jenkit myös onnistuvat verrattain kevyellä verotuksella pitämään tiestönsä loistavassa kunnossa (ainakin verrattuna meidän teihimme). Meillä tierahat valuvat EU:n pohjattomaan kitaan kuten kaikki muukin. 




Amerikassa mahdoton on mahdollista

Osmo Soinivaara (vihr.) selitti aikoinaan tärkeänä, että (tyhmän) taviksen aivokapasitetti ei riitä käsittämään, että autoille on mahdotonta järjestää nk. vihreää aaltoa (eli jos ajaa nopeusrajoituksen mukaan niin valot ovat "aina" vihreät). Koska risteävillekin teille pitäisi saada vihreä aalto, tehtävä on kuulemma matemaattisesti toteutuskelvoton. No, ainakin Arizonan isoissa kaupungeissa mahdoton on mahdollista. Ajoin kymmenistä liikennevaloista peräkkäin pysähtymättä lukuisilla eri väylillä eri kaupungeissa. Kokeeksi ajoin vielä niitä risteäviäkin teitä, ja kyllä, vihreillä edettiin maili toisensa jälkeen. Liikenne on siellä miljoonakaupungeissa sujuvampaa kuin täällä keskisuuressa taajamassa johtuen juuri kyseisestä vihreästä aallosta. Suosittelen Soininvaaralle ja muille itsensä liikenneasiantuntijoiksi julistaneille opintomatkaa vaikka Phoenixiin.


Bensan hinta


Aah, sitä euforiaa bensa-asemalla, kun piti maksaa tankkauksesta. Täkäläisiin hintoihin tottuneelle bensa oli lähes ilmaista. Huvittavinta on, että amerikkalaiset kuvittevat, että bensan hinta on heillä jo ylittänyt kipurajan ja hinta sikamainen. Tarkkaa hintaa en osaa eri mittayksiköistä ja hintavaihteluista johtuen kertoa, mutta selkeästi alle euron litra se siellä  maksoi.


Jalot villit ja muukalaisviha


 Kun lapsena tuli luettua Viimeinen mohikaani- tyyppisiä kirjoja, iskostui mieleen kuva intiaaneista jalona, jotenkin henkisempänä kansana, jotka valkoinen rotu ahneudessaan tappoi lähes sukupuuttoon. Ehkä juuri siksi järkytyin eräässä intiaanireservaatissa, kun poikkesimme supermarkettiin.  Vaikka olen jonkin verran matkustellut ja työskennellytkin ulkomailla, en ole koskaan kohdannut moista vihamielisyyttä, joka itseeni ja puolisooni kohdistui kyseisessä kaupassa. Törmäilyä ostoskärryillä, tuuppimista, todella vihaisia katseita. Ostoskassin täyttäjä lähti paikalta siksi aikaa kunnes poistuimme kassalta.  Ainoa kerta elämässäni, kun olen oikeasti keskellä päivää (kaupassa) miettinyt että lähteeköhän tässä henki. Olisi tietysti pitänyt kääntyä jo liikkeen ovelta takaisin, kun sen ulkopuolella parveili kymmenittäin täysin "pihalla" olevia sekakäyttäjiä. Ilmeisesti syynä joukkoliikehdintään oli kaupan yhteyteen ympätty sosiaalikassan tapainen toimisto, johon oli pisin jono, mitä kyseisellä mantereella matkan aikana näin. Sakki jonossa oli olemukseltaan samannäköistä kuin eräässä dokumentissa, joka kertoi kanadalaisista metamfetamiinin käyttäjistä. Ainoa syy vihaan oli ilmeisesti valkoinen naamani. 




Amerikkalainen palvelualttius ja ystävällisyys


Toinen puoli amerikkalaisuutta on ylitsevuotava kohteliaisuus ja ystävällisyys. Ensinnäkin, ruuan ostaminen (muualla kuin intiaanireservaatissa) oli  jo sinällään lähes orgastinen kokemus. Kun on tottunut meikäläisen lähimarketin luomuvalikoimaan (kahta lajia mätiä omenoita), käynti Whole Foods Marketissa, jossa löytyy kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta ruuasta luomu ja/tai lähiruokaversio ja vielä n. 40% halvemmalla kuin  tavallinen ei-luomuruoka meillä, on tälläinen terveysfriikki taivaassa. Kun ostostapahtumaan lisätään henkilökunnan häkellyttävä palvelualttius, shoppailu on äärimmäisen vaivaton ja mukava kokemus. Amerikkalainen myyjä pakkaa ruuat puolestasi ja kyselee samalla voinnit ja huolehtii kaikin tavoin siitä, että olet varmasti tyytyväinen. Kun on tottunut ilmeettömiin suomikassoihin, jotka automaatin tavoin sanovat hinnan ja kiitos ilman hymynhäivääkään, tuntui moinen tuttavallisuus aluksi vaivaannuttavalta. Alkuhämmennyksen jälkeen hyvään palveluun tottui ja lopulta sitä jäi kaipaamaan.




 
Amerikan tavikset tajusivat talouspolitiikkaa

Kävin matkalla erittäin mielenkiintoisia keskusteluja talouspoliitikasta. Osallistuimme eräälle bussiretkelle, jolla oli osallistujina lähinnä amerikkalaisia turisteja. Amerikassa on näköjään kovasti lanseerattu uskomusta, jonka mukaan suomalainen koulujärjestelmä on maailman paras. Myös "ilmainen terveydenhuoltomme" on sikäläisittäin ihmetyksen aihe. Jenkkirouvien (ja vähän herrojenkin) suomitietous teki siis vaikutuksen. Mielenkiintoisin keskustelu käytiin kuitenkin eurokriisistä. Kun kerroin, että ruoka, asuminen ja monet palvelut ovat euron myötä kallistuneet jopa kuusinkertaisiksi, eivät kuulijat olleet uskoa korviaan. Äimistystä lisäsi, kun kerroin, että joudumme ajamaan alas omia yhteiskuntapalveluitamme, jotta pystyisimme maksamaan muiden maiden velkoja ja vuosi vuodelta kasvavia EU-maksuja. Joita siis maksamme suhteessa bruttokansantuotteeseen eniten koko unionissa. Kyllä silmät levisivät ihmetyksestä, kun totesin, että poliiseja, palomiehiä, lääkäreitä, sairaanhoitajia, hammaslääkäreitä, hammashoitajia, siivoojia jne. potkitaan kortistoon, että voisimme maksaa etelän koijareiden velat.


Miksei EU:ta vain lopeteta?


Yksi rouvista kysyi, että kun kaikesta näkee, että EU ei kertakaikkiaan toimi, mikseivät Euroopan poliitikot yksissä tuumin totea, että on aika lyödä pillit pussiin (eli purkaa koko unioni) ja kokeilla jotain muuta. Niinpä.


Toinen ihmetteli, että miksi ihmeessä suomalaiset suostuvat maksamaan Välimeren maiden velkoja. Vastasin mielestäni hieman humoristisesti, että en itsekään tajua. Ilmeisesti me finskit olemme vähän tyhmiä. Koko bussillisesta ihmisiä ainoastaan yksi henkilö nauroi (kohteliaisuudesta). Koska se on totta. Tuolla hetkellä käsitin vihdoin, miksi mm. venäläiset ovat kautta aikojen nimittäneet meitä tsuhniksi (tyhmiksi talonpojiksi). Meitä on naurettavan helppo kusettaa. Me todellakin olemme tyhmiä. Valitettavasti.



http://www.flickr.com/photos/wolfgangstaudt/2189405969/
http://www.flickr.com/photos/wolfgangstaudt/2200558634/ 
http://www.flickr.com/photos/68153746@N00/29790111/

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Avoin kirje Perussuomalaisten johtohenkilöille

Ensiksi täytyy todeta, että kunnioitan ja arvostan Timo Soinia. Mies on tehnyt jotain uskomatonta (kenttäväen avustuksella tietenkin), nostanut SMP:n raunioista eduskuntaan puolueen, jolla on 39 kansanedustajaa. Siitä huolimatta tämän Finnish Defence league- jupakan vuoksi katsoin tarpeelliseksi antaa persuille pari neuvoa, vaikka niitä ei ole kukaan pyytänytkään.

http://sarika.puheenvuoro.uusisuomi.fi/105557-finnish-defence-league-ryhm%C3%A4
 

Ensin taustoja
 

En nyt sentään usko, että Suomen punavihreät toimittajat olisivat pitäneet omaa Wannseen konferenssiaan, jossa olisi yhteisesti päätetty lopullisesta ratkaisusta persujen pyyhkimiseksi puoluekartalta. Silti tosiasia on, että mustamaalaus, asioiden vääristely, asioiden irrottaminen asiayhteydestään, valehtelu, leimaaminen, lyhyesti sanottuna kaikkien mahdollisten keinojen käyttäminen, jotta perussuomalaiset saataisiin esitettyä mahdollisimman epäedullisessa valossa, on nykyään normimenoa mediassamme.

Kun televisio-ohjelmassa väitetään,  että ”islamvastaisuutta on myös maan ylimmällä poliittisella tasolla” ja todisteeksi esitetään jonkin tuhannen asukkaan pikkukunnan persujen piirijärjestön hallituksen varajäsenen käyneen FDL:n sivuilla Facebookissa ja painaneen ”tykkää” -nappia johonkin sivuilla olleeseen kommenttiin, ollaan jo perimmäisten kysymysten äärellä. Samassa ohjelmassa todetaan persujen ”valpastuneen”, kun yhteyttä tähän kauhistuttavaan ”äärioikeistolaiseen” järjestöön alettiin tutkia (todellisuudessa kyse on varsin maltillisesta facebook-keskusteluryhmästä) ja ”erottaneen ainakin yhden FDL-aktiivin puolueesta”. Kyseinen aktiivi (heh) toteutti aktiivisuuttaan siten, että kävi FDL:n sivuilla useita kertoja (!) ja painoi useamman kerran (!!) ”tykkää” –nappia, kun oli jonkun kanssa samaa mieltä. Täytyy sanoa, että aika sanattomaksi vetää.


http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/1514379
 

Media voittaa aina, paitsi jos et mene leikkiin mukaan
 

No, tosiasia on, että median kanssa jos sotaan ryhtyy, aina jää toiseksi. Siksi tavallaan ymmärrän tiettyyn rajaan asti persujen johtohahmojen halun toimia niin, että media ei saisi jälleen uusia skandaaleita väännetyksi. Tässä jää kuitenkin huomaamatta se, että media on nyt löytänyt tavan, jolla se pystyy käytännössä päättämään kenet haluaa puolueesta ulos. Jos lähdetään linjalle, jossa jokainen, josta tiedotusvälineet pystyvät kaivamaan skandaalin, saa monoa, kaikki persut saavat lopulta kenkää puolueesta. Sillä jos skandaaliksi riittää, että henkilö on käynyt jollakin FB-sivulla ja painanut ”tykkää” -nappia, kukaan ei ole viaton. En ole FB:n jäsen, mutta mikäli olen oikein ymmärtänyt, ainakaan kaikkia sivuja ei edes voi seurata painamatta ”tykkää” -nappia (korjatkaa jos olen väärässä). Itse vietän varsin kunnollista ja nuhteetonta elämää ja oikeasti pyrin kohtelemaan muita ihmisiä kuten toivon itseäni kohdeltavan. Silti olen varma, että jos koko elämäni perattaisiin läpi tiheällä kammalla, löytyisi vakavampiakin rikkeitä kuin käynti jollakin FB-sivulla. Esim. eilen yrittäessäni löytää inkvisitioon liittyviä kuvia kuvitukseksi tähän juttuun, kävin jollakin verkkosivulla, jossa kerrottiin vierailusta kidutusmuseossa. Jos olisin ”persuaktiivi” (eli edes jotenkin virallisesti tekemisissä persujen kanssa) ja olisin erehtynyt nimelläni kommentoimaan jotain kyseisellä sivulla, takuuvarmasti jossakin mediassa pian kerrottaisiin persuaktiivien oudosta viehtymyksestä kiduttamiseen.




Persut ovat tienhaarassa
 

Koen näin sivustaseuraajana, että perussuomalaiset puolueena on valinnan edessä. Joko muututaan median mielestä salonkikelpoiseksi, nuhteettomaksi puolueeksi, josta  ei kaivamallakaan löydy mitään pahaa sanottavaa. Tässä vaihtoehdossa on se ongelma, että juuri suorapuheisuus ja rehellisyys olivat niitä ominaisuuksia, jotka edellisissä vaaleissa liikkuvia äänestäjiä houkuttelivat. Jos persupoliitikot ryhtyvät puhumaan ympäripyöreitä joka tilanteessa muiden puolueiden edustajien tapaan, median vaino varmasti vähenee jonkin verran, mutta niin vähenevät kannattajatkin. Mielestäni PS ei saanut jytkyään yrittämällä nöyränä ja katuvaisena nuolla median (ja suvaitsevaiston) persettä. Jytky tuli, koska persut olivat erilaisia kuin muut puolueet.
 

Toinen vaihtoehto on pitää vanha linja, puhua suoraan kipeistäkin asioista, haastaa ja kärjistää niin että muiden puolueiden on yksinkertaisesti pakko terävöittää linjaansa. Jääkiekkotermein: keskittyä pelaamaan omaa peliä. Mikäli tämä linja valitaan, silloin median riidanhaastamiseen kannattaa suhtautua välinpitämättömästi. Eros-gate ja erityisesti tämä FDL- tapaus osoittivat ainakin itselleni, että medialla on persujen suhteen lähtenyt mopo keulimaan tavalla, jota ei ole ennen Suomessa nähty. Kumpikin edellä mainituista tapauksista olivat niin surrealistisen typeriä, että en kerta kaikkiaan ollut uskoa silmiäni kun luin niistä. Verkossa on yksi kirjoittamaton sääntö, jota noudattamalla pääsee paljon helpommalla: älä ruoki trollia! Tällä hetkellä median toiminta on ajoittain niin lapsellista, että en tiedä voiko sitä edes kutsua trollaamiseksi. Se vaikuttaa jo lähinnä mielenvikaisuudelta.
 

Pelataan omaa peliä
 

Ehdotankin, että persut antavat tulevaisuudessa haastatteluja ainoastaan (PS:n omaan) politiikkaan liittyvistä asioista. Muita asioita ei ole pakko kommentoida mitenkään. Kaikenlainen selittely saa täysin viattomankin asian vaikuttamaan siltä kuin siinä olisi jotakin epäilyttävää. Ammattitoimittaja saa helposti tarkoitushakuisella kysymystenasettelulla julkisuuteen tottumattoman rivipersun kuulostamaan syylliseltä, etenkin kun k.o henkilö ei välttämättä edes käsitä, mistä häntä syytetään. Esimerkki tähän FDL:n Facebook-sivuun liittyen: itse en todellakaan kykene muistamaan jokaista verkkosivua, jossa olen käynyt edes yhdeltä päivältä. Jos joku toimittaja alkaisi tentata, että oletko käynyt FDL:n sivuilla puoli vuotta sitten ja painanut ”tykkää” -nappia, vastaus olisi todennäköisesti että en muista, voi olla (siis jos olisin Facebookin jäsen). Ja tällainen kiemurteluhan kuulostaa epäilyttävältä!!
 

Kun vielä väkeä ryhdytään erottelemaan puolueesta vain median mieliksi puolueessa, jonka kannattajille juuri oikeudenmukaisuus on erittäin tärkeää, toimitaan mielestäni lyhytnäköisesti. Vaino kyllä herkeää hetkeksi, mutta suuri joukko kannattajia saattaa todeta valinneensa väärän puolueen. 

Sananvapauteen kuuluu lupa sanoa myös mielipiteitä, jotka jonkun muun mielestä ovat vääriä.
 

Jos Kok ei anna kenkää Ilkka Kanervalle, vaikka mies saa ehdollisen vankilatuomion, ja toisaalta persut antavat kenkää kiihtyvällä tahdilla jäsenilleen vain, koska media nostaa heidät kepin nokkaan mitättömistä, suorastaan naurettavista ”rikkeistä”, herää väkisinkin kysymys: kenelle persut ovat tiukan paikan tullen lojaaleja, kannattajilleen vai vastustajilleen.
 

Tämä on kysymys, jota mielestäni PS:n puoluetoimistossa kannattaisi miettiä pariinkin kertaan. Sillä niin ikävältä kuin tämä tuntuukin sanoa, vaikuttaa siltä, että punavihreä media vie tällä hetkellä Perussuomalaista puoluetta kuin litran mittaa.

P.S Syistä joita en ymmärrä (enkä edes yritä), kuulemma jotkut luulevat tämän olevan Sari Karlströmin ylläpitämä blogi. Hänen pyynnöstään totean että ei ole.

perjantai 4. toukokuuta 2012

"Se on tutkittu kaksoissokkokokeella, se on siis totuus!" Vai onko?


Uskonnoilla ja ns. -ismeillä on ikävä tapa muuttua vähitellen edustamaan juuri päinvastaista kuin alunperin oli tarkoitettu. Tsaarin valtaa vastaan taistelleet kommunistit tuskin haaveilivat järjestelmästä, jossa murhataan kymmeniä miljoonia tavallisia kansalaisia ja jossa politrukit ovat isompia herroja kuin kukistettu aatelisto oli konsanaan. Jeesus ei varmaan visioinut uskonsotia ja inkvisition kidutuskammioita kertoessaan opetuslapsilleen näkemyksiään. Yksi täydellisesti väärinpäin kääntynyt ajattelumalli on skeptismi. Älkää käsittäkö väärin, terve skeptisyys on mielestäni oikeastaan ainoa järkevä tapa tarkastella ympäröivää maailmaa. Suomessa valitettavasti on oikean skeptisyyden tilalle syntynyt oppi, jota voisi kutsua vaikka pseudoskeptisyydeksi. Pseudoskeptikot taistelevat kaikin voimin luovaa ajattelua ja oikeaa tiedemiesmäistä maailmankuvaa vastaan. Todellinen tiede suhtautuu avoimesti asioihin mottona "ensin tutkitaan, sitten hutkitaan". Pseudoskeparit sen sijaan vakuuttavat vimmatusti virallisen jättiyritysten rahoittaman tutkimustiedon olevan faktaa ja kaikki muu tieto on joutavaa sontaa, jota saa ja pitää halveksua ja vääräuskoisia pitää nöyryyttää ja pilkata. Pseudoskeptikon tärkein tehtävä on uskoa kritiikittä pyhään tieteeseen (josta eivät kuitenkaan juuri mitään ymmärrä) ja ennen kaikkea sen tärkeimpään sakramenttiin: kaksoissokkokokeeseen.




 

Pyhä kaksoissokkokoe
 

"Kaksoissokkokoe"  on ns. skeptikon suusta samanlainen automaattiargumentti kuin suvaitsevaiselle "rasismi". Jos haluat laajentaa luutunutta näkemystä jonkin asian suhteen, keskustelua on turha edes aloittaa, mikäli paikalla on (pseudo)skeptikoita, koska takuuvarmasti "asia on tutkittu kaksoissokkokokeella". Näin ollen tutkimuksen lopputulos on skeptikon mielestä absoluuttinen totuus ja vastaväitteet törkeää harhaoppia. Todellisuudessa tiede ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaista.
 

Kaksoissokkotutkimus on  kyllä tieteessä korkeimmalle arvostettu tutkimusmenetelmä. Se tehdään niin, että tutkimusryhmästä osa saa tutkittavaa tuotetta (esim. lääkettä) ja osa plaseboa (vaikuttamatonta ainetta, joka on tehty samannäköiseksi kuin tutkittu aine) niin, että kukaan osallistuja ei tiedä kumpaa on saanut. Myöskään tutkijat (jotka antavat pillerit tutkittaville) eivät  tiedä kuka saa mitäkin. Asia selviää vasta sitten, kun tutkimuskoodi puretaan.
 

Meta-analyysi ja julkaisuharha
 

Meta-analyysin avulla pyritään yhdistelemään aiempia samaa asiaa käsitelleitä tutkimustuloksia. Tavoitteena on saada aikaan synteesi, joka antaa tutkittavasta kysymyksestä vahvempaa näyttöä kuin yksittäiset tutkimukset.
 

Julkaisuharha puolestaan tarkoittaa sitä, että negatiiviset tutkimustulokset pimitetään ja vain suotuisat havainnot julkaistaan.  Näin tutkittava tuote (esim. lääke) voi näyttää tehokkaammalta ja turvallisemmalta kuin se todellisuudessa on.  Kun tavallinen ihminen lukee lehdestä uutisoitavasta uudesta meta-analyysistä, hän tuskin ymmärtää tiedustella, millä menetelmällä julkaisuharha on suljettu pois ja voiko tuloksiin siis luottaa. Sen sijaan itseään skeptikkona pitävän yksilön pitäisi ilman muuta osata ottaa ilmiö huomioon. On tilastotieteellisiä testejä, joilla voidaan tarkastella, sisältyykö meta-analyyseihin julkaisuharhaa.
 

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17420491
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11914301
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9310563

 

Masennuslääke ei aina toiminutkaan
 

V.2008 tutkijat (Erick H. Turner ym.) havaitsivat, että masennuslääketutkimuksiin sisältyy merkittävä julkaisuharha. Analyysiin kuului yhteensä 74 tutkimusta, jotka koskivat kahtatoista eri masennuslääkettä. 38:n tutkimuksen tulos oli positiivinen masennuslääkkeiden suhteen (eli että niistä oli hoidossa merkittävää hyötyä). Näistä 38:sta 37 julkaistiin, vain yksi jätettiin julkaisematta. Loput (julkaisemattomat) 36 tutkimusta osoittivat, että masennuslääkkeistä ei joko ollut mitään hyötyä tai että paraneminen oli jopa huonompaa niiden kanssa. Näistä negatiivisista tutkimuksista julkaistiin vain 14 ja niistäkin 11 julkaistiin niin, että johtopäätökset ilmoitettiin positiivisina, vaikka ne olivat todellisuudessa negatiivisia. Positiivinen tutkimustulos tuli siis julkaistua 12 kertaa todennäköisemmin kuin negatiivinen ja sen lisäksi tutkimustulosten johtopäätöksiä väärenneltiin. (Turner EH et al. Selective Publication of Antidepressant Trials and Its Influence on Apparent Efficancy. N Engl J Med 2008; 358: 252-260).




Maailman arvostetuimpiin tiedelehtiin kuuluva The Lancet  julkaisi  v.2004 tutkimuksen, jossa mielialalääkkeistä paljastui olevan lapsille enemmän haittoja kuin hyötyä, kun kokonaisarvioon otettiin myös laadukkaat ei-julkaistut tutkimukset. Pelkästään julkaistujen tutkimusten perusteella hyödyt näyttivät suuremmilta kuin haitat. (Whittington CJ et al. Selective serotonin reuptake inhibitors in childhood depression: systematic review of published versus unpublished data. Lancet 2004; 363(9418): 1341-5)
Julkaisuharha on todettu lisäksi mm. lihavuuden hoitotutkimuksissa (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8910098), syntymäpainon ja verenpaineen suhteen tutkimuksissa (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12569256 ), tulehduskipulääketutkimuksissa ja rytmihäiriölääketutkimuksissa.
 

Lancet nosti ongelman esiin jo aiemminkin, vuonna 1991, jolloin se totesi, että positiiviset tutkimustulokset julkaistaan paljon todennäköisemmin ja vieläpä useampaan kertaan samalla kun negatiiviset jäävät usein kokonaan julkaisematta. (Esterbrook PJ et al. Publiction bias in clinical research. Lancet 1991; 337(8746): 867-72)
 

Oikeasti skeptinen henkilö kysyy tietysti tässä vaiheessa erittäin tärkeän kysymyksen: entäpä jos näissä julkaisuharhaa tutkivissa tutkimuksissakin on julkaisuharhaa? Itse asiassa sitäkin on tutkittu, ja tulos oli, että sitä ei löytynyt. (Dubbe H-H, Beck-Bornhodt. Systematic review of publication bias in studies on publication bias. BMJ 2005; 331: 433)
 

Johtopäätös: Se että jostakin asiasta on tehty kaksoissokkotutkimus, ei todista vielä yhtään mitään. Kun tutkimuksia on tehty riittävä määrä, niistä tehdään meta-analyysi. Silloin kannattaa ottaa selvää, onko tehdyssä meta-analyysissä (ja siitä kirjoitetuissa lehtiartikkeleissa) otettu huomioon julkaisuharhan vaikutus ja leikkiä sitten vasta besserwisseriä jos vielä tarvetta on.
 

http://www.iltalehti.fi/terveys/2010081112172144_tr.shtml

http://www.everystockphoto.com/photo.php?imageId=11365237&searchId=793d2c8119ea35466c485b1887b61b7d&npos=954